tiistai 18. helmikuuta 2014

Etsivä löytää

Huh! mitä päiviä takana ja onneksi onkin takana päin.

Viime lauantaina oli viikon ainut treenivapaa päivä ja rakas ystäväni tuli luokseni yökylään ja vietettiin vähän vapaata... noh... kaikesta :D
Kokkailtiin Thai-ruokaa, tai  minä en :D ja nautiskeltiin hyvää viiniä.
Niiin... kyllähän sen arvaa, että jotenkin tuo rentouttava ilta vaikutti treeneihin.

Bon apetit!
Ruoka, Tom Yum Ka, oli ystäväni kokkailuna aivan taivaallisen hyvää ja söin sitä jopa lisäannoksen. Ruokajuomana toimi perus seurusteluviini Lambrusco.
Sunnuntaina vielä jatkoin herkuttelua lastensynttäreillä ja nautiskelin hieman herkkuja sielläkin.
Sunnuntai-iltana sai oikein pakottaa itsensä liikkeelle, mutta menin, sillä treeniä ei jätetä väliin. Fyysistä estettä kun ei ollut. Vaikka viiniäkään ei tullut juotua niin hirmuisesti edellisenä iltana, niin sain kuitenkin jonkinlaisen henkisen krapulan ja treenimotivaatio vain katosi. Puf! Ei mitään :O
Päätin tehdä jalkatreeniä... siitähän tulee aina hyvä, eikös?
Koko tunti salilla oli aivan hirveää pakottamista jokainen liike ja sarja. Ei hyper ihanaa fiilistä, joka salin jälkeen on aina tullut. Kotiin ärsytystä kasvattamaan :/

Maanantaina oli pakko taas yrittää tsempata itsensä käyntiin ja lähdin salille etsimään treenimotivaatiota.
Tein kaikkea mahdollista, jotta jokin tuntuisi edes hyvälle...



Kuntopyöräilyä 10 min
(toistot/kg)
Kyykky 15/40, 12/40, 12/40, 10/40 ei, ei kulkenut
Mave 15/50, 15/50, 12/50, 10/50 ... noup!
Mave sj. 15/50, 15/50, 10/60, 10/60 ..blaaah!
Rinnalleveto+ylös työntö tangolla 12/20, 15/20, 15/20 vähän sykettä nousuun...
Prässi 15/90, 15/90, 15/100, 15/105
... tässä vaiheessa alkoi jo onneksi vähän olo helpottua ja halusi oikeasti jo jatkaa :)
(superina)
Askelkyykky kp 10/15, 10/15, 10/15
Kulmasoutu kp 10/7,5, 10/7,5, 10/7,5
(superina, super hitaasti)
Pystypunnerrus kp 10/6, 10/6, 10/6
Vipunosto sivulle kp 10/4, 10/4, 10/4

 *Vipunosto sivulle kp 15/3, 15/3, 15/3
Kyykky kahvakuulalla, hidas 10/20, 10/20, 10/20
Kuntopyöräilyä 5 min.

*ylhäällä pientä "nykivää" liikettä =toistot, alas vastuksen kanssa... Kiitos Rane!!!! )

Aikaa tuli vietettyä treenin parissa  1h 30 min. ja olin löytänyt paremman fiiliksen vaikka vieläkin jokin stoppasi ajatustasolla.

Tänään, tiistaina, heräsin selkä jumissa ja vanha rannevamma kolotti ikävästi. Sarkastinen ääni pään sisällä huutaa Hel****n hyvät huomenet. Mitähän mulle taas tapahtuu, missä Miss Positiivisuus?!

This is what I really love.





Mitä tehdä??? Mikä tähän auttaa???
Sali.
Heti salille aamusta treenailemaan taas kutakuinkin koko kroppaa ja lopuksi kevyitä lyöntejä säkkiin...
Ihan super hyvä olo! Treenimasis selätetty. Voittaja fiilis!!! :D Treeni-ilo taas löydetty ja nyt odotan, että ranne antaa paranemisen merkkejä, jotta pääsee oikein kunnolla takomaan. Boxing it is! <3

Mitä opin?

-Jätän seuraavalla kerralla alkoholin varmaankin pois tai ainakin mietin tarkkaan onko se ihan välttämätöntä.
-Menen salille, vaikka tuntuisi ettei ole mitään fiilistä tai vaikka edellinen treeni ei tuottaisikaan sitä jälki hyperfiilistä..
-Teen sitä mistä eniten tykkään
-En luovuta!

Viikonvaihde meni siis treeni-iloa etsiessä, mutta onneksi etsivä löytää ;)
Kuis teidän treenit? Miten sinä selätät treeni masennuksen?
Eiköhän tämä viikko tästä vain parane... See ya later!

- Ayse




4 kommenttia:

  1. Joskus tosiaan voi olla noita päiviä...Yleensä silloin lähden vaan lenkille ja ajattelen että edes puoli tuntia. Yleensä se fiilis kumminkin jostain ponnahtaa pintaan ja tulee hölkyteltyä vähän enemmän.:) Salilla ei vielä ole koskaan tullut plääh-tunnetta, varmaan sekin päivä on edessä. Välillä on terapeuttista, lenkkipäivinä, ottaa kaveri mukaan ja juoruillessa lenkki menee soppelilla teholla varsin mukavasti.

    Tänään on taas salipäivä! (Jalka/kyykkypäivä on kyllä mun suosikki, tänään ei ole se...)

    http://sannamamainprogress.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee ja menee :) parasta on kun tunne on ohi :)

      Tällä viikolla pidinkin pari pv taukoa punttitreenistä ihan jo sen takia ettei kehitys kärsi menttaalipuolella.
      Tänään treeniä tiedossa ja fiilikset kohdillaan :)

      Iloista menoa salitreeneihin!

      -Ayse

      Poista
  2. Juu, ei se treeni aina kulje, mutta onneksi se on vaan väliaikaista yleensä. Jos itsella alkaa tuntua, että jo useamman kerran on blaah fiilis, niin muutan ohjelmaa heti, jotta mielenkiinto säilyy. Ja salitreenin kaverina kannattaa aina olla muutakin liikuntaa, mulla se on lenkkeily, patikointi ja parkour! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rami muru !! :D :D (Tää on mun serkku ;) kannattaa käydä lukee Ramzankin blogia kun aihe on aika samaa, hih mainosta pukkaa)

      Joo, mähän en oikeastaan tee samaa ohjelmaa lähes koskaan. Joku olkatreeni on sellanen josta tykkään niin paljon et teen samaa treeniä yha uudestaan.

      Mulla se vaihtelu on ehdottomasti nyrkkeily <3 Sitä vaan harrastaa ihan liian harvoin... Oma huono valinta.

      Treeni-iloa Ramzalle!

      - Ayse

      Poista