maanantai 17. maaliskuuta 2014

Unelma testissä


Yksi unelmistani on tulla hyväksi Personal Traineriksi.
Ihmiseksi, joka voi auttaa toista löytämään liikunnanilon elämäänsä, saamaan toivottuja tuloksia yhdessä ja olla läsnä niissä hetkissä, jolloin toinen henkilö tarvitsee tukea.

Tänään pääsin leikkimään sellaista Helsinki Sports Clubilla, kun ihana Laura Pukkila pyysi "jelppiä" jalkatreeniinsä.
Lauralle liikunta on vahvasti arjessa, sillä hän valmistautuu parhaillaan huhtikuussa Helsingin Kulttuuritalolla pidettäviin Fitness Classic 2014-kilpailuihin Bodyfitness Junior sarjassa.
Vaikka olisi kuinka Pro, niin välillä on hyvä saada ulkoista stemppiä ja apua treeniin.

Laura Pukkila


Tein Lauralle lyhyen etureisiohjelman, ihan perusliikkeistä koostuen. Tavoitteena oli Killeri-treeni, joten esiteltyäni idean Lauralle, sain muutaman  hyvän kommentin siitä, että olin osannut löytää juurikin ne inhokit :D
HYVÄ! Sittenhän olin ihan oikeilla raiteilla. Olihan tarkoitus saada enemmän tehoja irti nyt.

Olimme puhuneet aiemmin juuri siitä, miten itse tekee treenatessa usein sitä mistä tykkää... ja näin ollen myös päästää itsensä vähän helpommalla. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää rasittaa kroppaa myös erilaisin ärsykkein, vaihtelevilla tekniikoilla. Minä EN TIETENKÄÄN lähtenyt ohjelmaa muuttamaan vaikka satuinkin löytämään heti ne Lauran inhokit, vaan tänään aloitettiin treeni suunnitellusti..


- 4 liikettä,
- superina
-10-15 toistoa,
- 5 sarjaa ja
- 30sek. - 1 min. palautuksilla, eli todella lyhyt ja tiukka treeni.
- Painot niin että viimeiset tulee vaikka avustettuna.

ojennus & prässi (kapea)




ja hack kyykky  & askelkyykky



... välillä kävin vähän lisäämässä kiekkoja ja nojailemassa hackiin, 
että saadaan tytön peruslukemat vääntymään. 

Onnistuneesti.


Treeni alkaa olla jo aika paketissa...


... kun treeni on ohi oli loppupose vielä yhdessä :) Onnellinen treenattava ja "traineri"


Tämä kokemus vain vahvisti sitä tunnetta, että unelmani on tavoittelemisen arvoinen. 
En vielä tiedä mitä kautta sen tulen toteuttamaan ja mikä on  minulle kannattavinta, mutta tulevaisuudessa näen itselleni vielä monia treenihetkiä vaativana trainerinä.
Motto: Kanssani et ehkä pääse helpolla,mutta tuloksia teemme varmasti!

Käytätkö itse Personal Trainerin apuja? Missä asiassa koet, että traineristä on eniten hyötyä? 

Tälläistä tällä kertaa :) Ihanaa treeniviikkoa kaikille!

- Ayse

ps. Alkaa ikäkriisi painaa, kun loppuviikosta mittarissa taas yksi luku lisää... Toisaalta en ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa... Eli onko se nyt niin paha?! ;)

4 kommenttia:

  1. Kyllä se vaan hyvä treeni olikin... Kiitos muru, oot ihan huikee ja susta tulee jonain päivänä niin loistava personal traineri. Oot nyt jo ihan loistava! Hyvää yötä. <3

    VastaaPoista
  2. Mä oon vasta alkutaipaleella oman treenaamiseni kanssa. Keskityn tekniikoiden oppimiseen ja tässä asiassa pt olis kyllä varmasti kultaakin kalliimpi. Toisena sit just se tsemppi, et vedettäs kaikki oikeesti kropasta irti. Tuntuu, et itse ei kovin helpolla lähde viemään itteään sinne rajoille, missä se mukavuus siinä hetkessä on varmasti todella kaukana. Sitä en epäile, etteikö fiilis sellasen treenin jälkeen vois olla huipussaan.
    Ja hei, onnea mielettömästä muutoksesta! Löysin tän sun blogin ihan vasta ja innolla jään seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anu K :) Sorry että vastailen näin myöhään tähän.... kerkesin jo vastata uudenpaankin viestiin :D haha
      Joo itse olen sitä mieltä, että alussa kannattaa kaikki mahdollinnen ammattituki kun vaan voi ja sitten jatkossa silloin tällöin tsemppaamaan ja antamaan uutta virikettä treeniin. Sitä kun alkaa toistaa suht samaa treeniä niin helposti, että kohta maistuu treeni puulta :)
      Hirmuisesti treeni-iloa sulle! :)
      Tervetuloa lukemaan mun höpinöitä :)

      -Ayse

      Poista