lauantai 1. maaliskuuta 2014

Salipullan jalkatreeni

Tällä viikolla olen tankannut kaksin käsin hiilareita ja herkutellut muunmuassa letuilla ja laskiaspullalla mantelimassan kanssa :) njom njom. KYLLÄ! Minäkin herkuttelen välillä :D
Kohta alkava valmennuskausi tuo taas Superdieetin elämääni ja silloin ei herkkuja sallita, joten nyt on pieni hetki käydä tulevia himoja lävitse :D
Huomenna aion vielä makustella vähän lakua ja sitten on aika laittaa "pussi kiinni" ja valmistautua tulevaan.







 Ainoa huonopuoli tässä on se, että suuri muutos ruokavaliossa turvottaa ja makeanhimo alkaa kolkutella taas mielessä jo seuraavana päivänä. Kestää noin kolme viikkoa päästä makeanhimon tunteesta eroon, yritän silti ajatella tämänkin tarpeelliseksi henkisesti ja pienet turvotukset on nyt sivuseikka.

Tällä viikolla herkuttelun lisäksi on toki myös treenattu salilla neljänä päivänä ja käyty koko kroppa taas lävitse. Tunsin kyllä olevani kuin laskiaispulla ja peilikuva ärsytti kovasti, mutta on se siltikin ihana treenata :D

Tässäpä nyt kuitenkin treenivideota Salipullan jalkapäivästä.


Treenin jälkeen vielä pukuhuoneessa loppuposet jumppatuista reisistä ja kotiin odottamaan tulevaa jalkapäivän jälkeistä puujalkapäivää. Sen verran raskaat jalat kyllä heti treenin jälkeen, että sen vaan tietää...


Se on muuten kevät ja aika aloittaa taas juoksulenkit... Ensi viikolla aloitetaan siis juoksemaan näitä tämän viikon paheita pois... Päivitystä luvassa :)

Ihania keväisiä  ulkotreenejä kaikille! Mop!

-Ayse

PS. Ilmoittauduin Naisten Kymppiin ... Kuinka moni on tulossa myös juoksemaan silloin?


8 kommenttia:

  1. Itse olen myös ilmoittautunut Naisten Kymppiin. Saas nähdä onko juoksukuntoa silloin jo hankittu tarpeeksi, pääpaino kuitenkin salitreeneissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin kevyellä hölkällä sen mennä, tasaisisesti, mutta varmasti. En myöskään aio mitenkään juoksukuntoa hakea ennen sitä, mitä nyt nuo aamuaerobiset vetelen :)
      Oletko Aikku ennen juossut tuon Naisten Kympin? Tämä typy ensimmäistä kertaa mukana siinä :)

      Poista
  2. Olen mä kaksi kertaa ollut mukana hölkkälemässä, viime vuosi jäi väliin kantapääkipujen takia. Tunnelma on mahtava, jo sen takia sinne kannattaa mennä. :-)
    Valmentajani Kaisa sanoi, että ei ole väliä vaikka ei juosta jaksaisikaan (ollenkaan), sali on tärkeintä ja oikeassahan hän on ;-)

    VastaaPoista
  3. Oi että, miten motivoiva video, lisää näitä! :)

    VastaaPoista
  4. Videot on kyllä kivoja, lisää vaan jos mahdollista!:) Asun pohjoisempana joten samalle naisten kympille en ole tulossa, sen sijaan elokuussa meillä on täällä Extreme Run johon ollaan kaverin kanssa menossa (ja treenataan ihan sikana;)) ja eilen toinen kaveri sai ylipuhuttua jouksutapahtumaan 10km matkalle. :) Tapahtumat on niin kivoja!!

    http://sannamamainprogress.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Sanna! Lisää on varmasti tulossa... treeneistä ja fiiliksistä ja mistä milloinkin ;)

      -Ayse

      Poista
  5. Onneks muistin lukeneeni ja kattoneenijo aiemmin täältä tän Salipullan jalkapäivän! Huomenna salille ja jakoihin pitäis panostaa. Nyt tiedän mitä siellä ähellän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa treeniä huomiselle Anu K !!!
      -Ayse

      Poista