perjantai 15. toukokuuta 2015

Rehellisyys maan perii vai miten se nyt oli....



Viime ajat on olleet todella haastavia kaikin puolin elämässäni ja voimia ei ole ollut juuri mihinkään ylimääräiseen. Mieli ja keho on tukossa pahemman kerran.
Luottamus moneen asiaan on  saanut tässä viime aikoina kovia kolhuja ja olen joutunut tutkiskelemaan millainen ihminen minä olen, millaisia ihmisiä lähelläni  ja vähän loitommallakin on.

Tutkiskelun tuloksena olen saanut itkupotkuraivareita, rypenyt henkisessä ja fyysisessä kivussa. Noussut taas hetkeksi kaiken yläpuolelle ja yrittänyt toimia kuten hyvä ihminen toimii.... ja aloittanut sitten taas kaiken alusta. Mielen heikkoutta, mutta samalla olen hyvin tyytyväinen, että minulla on kuitenkin voima jota käyttää tarvittaessa. Tietoa, taitoa ja ystävien tuki :) <3



Sairastelut on vaan jatkuneet ja ensimmäisen Mykoplasma epäilyn ja antibiottien jälkeen,  lääkärin suurin epäilys onkin Astma :/
Astmalääkkeitä onkin jo tässä viimeiset 6 viikkoa käytetty niin piippuina kuin myös 16 pv kuuri kortisoni-tabletteina. Keuhkot on nyt parempaan päin, mutta ei vielä täysin kunnossa, jonka takia ainakin 1,5 kk olisi vielä tätä kuuria ennen kuin päästään tutkimaan mahdollista Astmaa erikoislääkärin kanssa. Huh huh! En olisi ikinä ajatellut, että tää voi kestää näinkin kauan. Ottakaan ihmiset hyvät pitkittyneet flunssat tosissanne.



No kuten varmaan arvaat niin kunto on laskenut huimasti! Yleiskunto on heikko. Ainoastaan joitakin kävelylenkkejä on pystynyt aerobisena suorittamaan ja pari viikkoa nyt saanut käydä kunnon mukaan tekemässä lihaskuntotreeniä salilla.



Valmennus jouduttiin  siirtämään kuukaudella, mutta nyt on sekin onneksi saatu käyntiin ja sopimukset allekirjoitettu. Uusi ruokavalio ja treeniohjeet on ilostuttamassa arkea ja se on juuri se mihin aion keskittyä nyt täysillä :)
Kisatavoitteet siirtyy todennäköisesti 2016 syksyyn, jotta kroppa ei olisi liian kovilla liian pitkään...  ja saadaan tietty mahdollisimman hyvä kisakunto (Y)

Ollaan Katariinan kanssa tehty vasta parit treenit ja toinen (olka, hauis, ojentaja ja vatsa) treeneistä meni kyllä niin penkin alle, että ihan hävettää ettei pystynyt parempaan, mutta rehellisyys maan perii. Se oli heikko suoritus! Selkätreeni taas oli parempi ja sain ihan hyvää palautetta...




Niinhän se elämä aina menee, että monta tylsää tai kivaa asiaa tulee aina samaan aikaan kohdalle ja minulla niitä ikäviä on nyt ollut riittämiin. Kaikkeen kun jotain "lääkettä" nappaa niin eiköhän tämä ajan kanssa tästä. Joku toimii varmasti kuin laksatiivi ja puhdistaa kaiken, jotta voi taas aloittaa alusta.
Univaikeuksia yritän hoitaa Melatoniinilla, keuhkoja Kortisonilla ja rinnan alla sykkivää lihasta ystävien tuella :) Onneksi tiedän jo entuudestaan, että pohjamudista pääsee vain ylöspäin ja sinne päin rämmitään. Ja tämä oli lupaus!

 Lovee

- Ayse


9 kommenttia:

  1. Haleja Ayse! Kaikki järjestyy, usko pois. Peukut melatooninille+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melatoniini auttaa ja viime yö mennyt jo ilmankin ... Pari herätystä tuli, mutta eipä tuo haitannut kun sai heti unen päästä kiinni taas :) Juu, pitää se kai uskoa. Kyllä ne aia järjestyy jotenkin...
      - Ayse

      Poista
  2. Äh..ei siulle ois toivonu mitään tollasta :( isosti voimia ja onneks siulla on tukijoukkoja siellä! Täälläkin rämmitään melko alhaalla just nyt, mutta tosiaan ei täältä ole muuta suuntaa kuin ylös, vaikka se ottaa oman aikansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna eipä tätä toivo kyllä kenellekkään ja osa olis voinut jäädä pois jo ihan ihmisten rehdillä olemuksella.... Sairastelut nyt vaan pitää kärsiä ilman että osottaa ketään syyttävällä sormella :D (Pahus!) Onneksi valoa on näkyvissä ja treenit on saatu nyt käyntiin vähä vähältä parantaen :)
      Aurinkoisia päiviä sulle Sanna :)

      -Ayse

      Poista
  3. Ääh, toivottavasti saat pian keuhkosi kuntoon! Mulla on ollut astma ilman lääkitystä jo pitkään (ei olis kannattanut...) ja sain talvella mykoplasman jonka seurauksena en pystynyt edes 50 metriä kävellä kun en saanut yhtään happea. Mykoplasma hoitui lääkkeillä mutta keuhkot on silti tosi surkeassa kunnossa. Astmatestit tehtiin jo kerran jotta saataisiin uusi diagnoosi mutta ei siitä voitu mitään todeta kun keuhkoputket on ja pysyy kiinni. Nyt pari kuukautta ollut tehokuuri päällä ja alkaa helpottaa, mutta välillä edelleen vetää selkeästi tukkoon. En mä silti pääse vieläkään edes lähelle sitä mitä mun pitäisi puhaltaa. Teholääkityksellä syksyyn asti ja sitten uudelleen spirometriaan josko voitaisiin jo virallisesti todeta että on astma ja saisin kelalta paremmat korvaukset lääkkeistä. Tsemppiä, kyllä se aurinko paistaa sunkin risukasaan vielä ja saat keuhkot takaisin kuntoon. Ottaa aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Ihanaa kevättä ja kesän odotusta, ja jatka toki kirjoittelua, sua on niin mukava seurata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on sullakin kyllä ollut Miiwa tylsä tuuri tuon kanssa :/ Toivottavasti saat nyt myös kuntoon itses, kaikki hyvät ajatukset täältä sulle :)
      Kiitos :) <3 Kiva kuulla. kirjoittelua jatkan kyllä... pikku hiljaa miten jakselen täältä ajatuksia rustailla :)
      Ihanaa, lämmintä alkukesää! :)

      -Ayse

      Poista
  4. Voihan kökkö, paljon harmeja kasaanutnut.

    Voin jotenkin myötäelää tuon sairastamispuolen kanssa, mykoplasmat ja astmat on tälle talvea tutkittu, samoin sydänfilmit pariin otteeseen ja kilpparit ja mitähän vielä. Atopiakin äityi ihan mahottomiin, kaikenlaista:) Mitään selitystä ei millekään ole löytynyt ja tuntuu että työterveyslääkäri lähinnä on kiinnostunut siitä, kirjoitetaanko saikkulappua vai ei. Keuhkot ovat todella painostavat olleet koko talven ja nyt on päällä taas kunnon kuumetauti. Ei tarvi olla lopultakaan kummoisia terveysvastuksia kun ne ottavat raskaasti päähän. Mutta jospa tämän taudin jälkeen saisi treenata ees muutaman viikon rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh! Kylläpä tää onkin yleistä! Tuntuu että hirmu moni on kärsinyt tälläisistä oireista... Onkohan nyt vaan jotain ihme tautia ollut liikkeellä?? :/
      Tsemppiä ja parenemisia oikein isosti täältä Sanna :) <3
      Kohta me ollaan taas kaikki kunnon treenien parissa ja tää kaikki on unohdettu :) Uskomatonta ettei tutkita kunnolla et löytyis jokin selitys vaan saikkulappu on se juttu (pöh!)
      positiivisin mielin yritän itsekin vain rämpiä eteenpäin... jos kus vaan elämä ja toiset (pahansuopaiset) ihmiset yrittää laittaa kapuloita rattaisiin... Mut meitähän ei lannisteta ;) :D (Y)

      Aurinkoa ja lämpöä Sannan alkukesään! :)

      Poista
  5. Hi, Great information! Would you please consider sharing my link to your readers? Please email me back at haileyxhailey gmail.com.

    Thanks!
    Hailey

    VastaaPoista