sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kohti syksyn tavoitteita

Heissan!

Tässä taas vähän kuulumisia...
Kesä tuli, kesä meni, mutta onneksi siitä jäi lämpimät muistot.
Treenit on kulkenut koko ajan ihan hyvin, vaikka ruokapuoli onkin lepsunut. Salikäyntejä ei ole jätetty väliin, vaan sinne on välillä raahauduttukin... kyllä se olo yleensä paranee, kun pääsee hommiin. On ollut kiva treenailla Herttoniemen Foreverillä ja nähdä sitä vanhaa hyvää henkilökuntaa, joista niin monesta on tullut jo ystäviä mulle <3 Toivottavasti ovat siellä vielä pitkään meitä varten.

Aivan mahtavaa löytää sellainen treenipaikka, jonne on hyvä mennä ja voi tuntea, että Tää on MUN sali :) Salilla ku tulee treenin lisäksi hengailtua niin paljon muutenkin nykyään ihan vain kavereita tavaten.
Käytän hyödykseni siellä myös muita palveluita. Herttoniemen Foreverillä on ihan super hyvä Hieroja; Jonna Huotari , joka todellakin avaa kaikki lihasjumit, joita tässä kropassa esiintyy. Yritän käydä  Jonnan luona vähintään kerran kuussa huoltamassa kroppaa, jotta treenit menisi täysin perille. Monelta isommaltakin lihaskimpulta olen kuullut ihmettelyä tuon pienikokoisen neidon raudanlujasta ammattitaidosta ja voimasta.
Lähetinpä Jonnan käsittelyyn juuri omankin murun :D <3

Hieroja Jonna Huotari, ajanvaraukset p. 040 743 68 83

 Täällä, kuten monessa muussakin perheessä elettiin jänniä aikoja tuossa pari viikkoa sitten, kun pikkuiset ekaluokkalaiset astelivat koulutielle... Lara, mun nuorin rakkauspakkaus on jo kasvanut niin isoksi, että oli aika aloittaa täysin uusi maailma :) <3 Jännättiin yhdessä ja edellisestä yötä ei meinannut tulla mitään... Pirteenä sitten päästii koulutielle <3



Jotta tää ei nyt mene ihan perhe-elämäksi niin palataan siihen olennaiseen tässä blogissa.
Onnistuin tässä jotenkin hankkimaan itselleni Angiinan ja lääkäri antoi pari viikkoa treenitaukoa.
Ensimmäinen päivä asian tiedostaen oli aika kamala... Tiesin, että edessä on pitkät kaksi viikkoa ja monta turhautumisen tunnetta. Tuli jopa ajateltua miten tää blogikin joutuu nyt taas pidemmälle tauolle, kun ei ole mitään treenijuttuja teille jaettavaksi.
Seuraavan päivän korkea kuume kyllä palauttikin maan pinnalle ja oli ihan hyvä vaan olla! :D



Kun sairastuu näinkin pikkuisen, mutta tulee voimattomaksi, niin on ihana huomata kuinka ne omat ihmiset ovat lähellä ja mieltä lämmittää pienikin tarjottu apu ja voinnista huolehtiminen :)
Jos en silloin muistanut kiittää niin... Kiitos ihanat <3 ;)


5 päivän jälkeen oli kyllä jo oma mieli siinä vaiheessa, että salille oli päästävä! Edes vaan vähän hinkkaamaan pikku painoilla... hih (en tainnut uskoa tuota edes itsekään)

eka saliaamu :D

Hirmuisella innolla salia kohti ja jonkinmoista selkä-rinta treeniä alle. Ihan oman fiiliksen mukaan menin ja huomasin kyllä ettei kunto ollut ihan kohdillaan.



Hiki puski vähästäkin, joten lyhyt treeni... enemmänkin omalle päälle kun kropalle :)






Lyhyt selkä-rinta treeni:
Ylä talja 3 x 10
Ala talja 3 x 12-15
Kulmasoutu kp 3 x 10
Ristikkäistalja rintaa 4 x 10-12
Penkkipunnerrus kp 3 x 10

1-3 min palautuksilla, lämmittelysarjoja ei ollut koska painot pidin koko ajan aika keveinä

Nyt kesä on virallisesti ohi ja syyskuu kolkuttelee ovella.
Siinä alkaa taas miettiä niitä monia grilliruokia ja juomia, joita mennyt kesä toi mukanaan. En oikein hirmuisesti ole kiinnittänyt huomiota mitä kaikki se rentoilu on tuonut mukanaan. Nyt on aika kiristellä ja aloittaa taas rasvanpoltto ainakin 4-5 kg verran.

Kesä näkyy keskivartalossa... auts! Mutta kivaa oli! :D


Vaa'alla on taas käyty ensi kerran moneen viikkoon (79,2kg) ja kaikki kesäkilot tuntuu olevan tuossa keskivartalossa, joka ei todella ole enää mitenkään kireä eikä näy palan palaa (järkyttävä peilikuva). Vaikka ei sen väliä, kunhan tekee taas asialle jotakin silloin kun se itseään häiritsee.



Tänä aamuna kävin ensimmäisen aamuaerobisen ennen salitreeniä. Fiilis oli mitä mahtavin ja kun kävelin Herttoniemenrannassa, tuli ihan Flash back-tunne siitä kun kuvasin Jutta ja puolenvuoden superdieetit ohjelman alussa videolle ekaa aamuaerobista... Aivan mahtavaa! n. 5 krt / vkossa lenkille niin kyllä se kesärengas siitä häviää.
Sen verran erilailla menen aerobisten kanssa, kun tavoitekiloja on nyt sen verran vähän pudotettavana, että aamupalan syön ennen lenkkiä, jotta pääsen sitten salille siitä rakentamaan vähän lisää lihaa ;)

Tavoite:
Paino alle 75 kg
Vatsa taas kireäksi
Lisää lihasta

Tänään oli mm. pakaratreeniä


Päätettiin ystäväni kanssa ottaa yksi posekuva, jo legendaariseksi tulleessa "pose veskissä" ja pakko taas todeta miten erilaiselta sitä näyttää kun vähän "ottaa asentoa" ja on treenivaatteet yllä...
Niin ne hämää omaakin silmää :D


Treeniä treeniä treeniä... Niistä on Aysen viikot tehty. Kuinkas teillä?Joko kesä on lusittu?

Kiinostaisko teitä tässä lähellä olevat (?) lähteä joku päivä yhteiselle lenkille kävelemään sellainen 10km lenkki? :D

Ihanaa viikkoa!

-Ayse

2 kommenttia:

  1. Kiva kun ehdit kirjoittelemaan, kurjaa että olet ollut kipeänä! Kuvissa näytät muuten oikein hyvältä joten kesä ei ehkä kuitenkaan niin suuria tuhoja ole tehnyt:)

    Tuo oma sali - fiilis on mullkein kovin tuttu, vaikka työpaikan kupeeseen on avattu uusi ja todella hyvä sali, en pysty vaihtamaan kun "Omaan" mennessä tuntuu kuin kotiin astelisi. On ihana mennä, usein on tuttuja naamojakin treenaamassa. Mulla salihommat ovat jalkatreenien osalta olleet jäissä jokusen viikon kun päätin lähteä puolimaratonille tämän kuun lopussa. Tarvittavia juoksukilsoja ei saa tehtyä uupuneilla lihaksilla. Sitten taas kyykkyä enemmän kun puolikas on juostu:)

    Ja kyllä se kesä alkaa tosiaan olla lusittu, meilläkin esioinen lähti koulutaipaleelle ja voi jösses miten monta uutta asiaa äidin pitää tässä opetella!:)

    Ihanaista alkusyksyä!

    VastaaPoista
  2. Moikka Saanna! Hahah, kyllä toi vatsanseutu on kärsinyt kovasti, ihan höttöä, mutta kuten kirjoitinkin niin itsepähän asioita voin korjata :)

    Mahtavaa tuo sun puolimaraton tavoite. Oikein hyviä treenejä siihen! Itse toivoisin et pystyisin ulkona juoksemaan, mutta nyt on keskityttävä tuohon kropan muokkaamiseen salilla ja ruokavaliolla :D Kaikkea ei voi saada.

    Mulla tuo esikoinen siirtyi yläasteelle samalla kun nuorempi tosiaan aloitti ensimmäisen luokan, hirmuisen onnellinen olen, että tytöt kasvaa ja ovat koko ajan omatoimisempia. Myönnänä etten kyllä jaksaisi enää pikkuisia :D
    Paljon pitää opetella taas asioita, mutta otetaan ne yhtä intoa täynnä kuin nuo pikkuisetkin ;) <3

    ihanaa syksyn alkua myös sun koko porukalle! :)

    -Ayse

    VastaaPoista