maanantai 24. helmikuuta 2014

Odotettuja uutisia



Vihdoinkin se on päätetty ja päivämäärä lyöty lukkoon...

Seuraava 6kk valmennuskausi alkaa 28.3.2014 Super valmentajani Mikko Korpeisen tiukassa valvonnassa.
SuperValkku Mikko Korpeinen
Kuva; google


Tälle typylle aletaan rakentamaan bodyfitness vartaloa ja superdieetti iskee päälle taas. Kiloja on tiputettavana ja tiukkaa lihasta odotettavissa... Enkä varmasti jää kauaksi siitä haaveilemastani laulaja P!nk'n vatsasta ;) Ihan jo hykertelen onnesta ja olen mahdottoman malttamaton. Tahtoo aloittaa heti!

Salilla minua jumpatuttaa tuttu Mikko Leppänen (sorry Mikosta vähän vanhempi kuva, kun piti tietysti laittaa myös hänestä asennekuva ... eikä niin että Leppänen olisi vanha )

Asennekuva PT Mikko Leppänen
Kuva; google
Eli nyt on sellainen tiimi taas mun takana, että tavoitteessa ollaan ensi syksynä, kun astelen toivottavasti  PT koulutukseen ja olen lähempänä haavetta olla ylpeänä huipputiimissä mukana.

Samalla pahoittelen jo valmiiksi kaikille ystävilleni, että ensi kesäkin vietetään siis superdieetillä ja kesähippalot olen päättänyt jättää taas väliin.
Sukulaiset jättää Juhannusmaggarat hankkimatta minun osaltani ja ihan kaikki ovat tervetulleita lenkkeilemään aamuaerobisia kanssani Herttoniemenrannan kauniisiin maisemiin.
Salilla tavataaan taas tuttuja ja uusia kasvoja. Treenailen Helsingissä pääasiallisesti Helsinki Sports Clubilla ja Motivus Centterissä. Tampereella käydessä Wolf Fitness Clubilla

Siinäpä oli uutisia... oikein hyviä sellaisia!

Muistathan lisätä itsesi lukijoihin niin saat uudet päivitykset aina helposti luettavaksesi ja saat tulevat arvonnat tietoosi ajoissa ;)

Treeni-iloa kaikille!

-Ayse

32 kommenttia:

  1. Wuhuu,mahtavaa! Tsemppiä matkaan. :)

    hitaastimuttatodellavarmasti.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Hurjaa! Hienoa! Mahtava seurata matkaasi ja ottaa inspiraatiota omiin treeneihin:)

    http://sannamamainprogress.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanna!
      Hienoa jos toimii tsemppinä myös muille! Itsekin saan tsemppiä teistä, että jaksatte olla mukana :)

      - Ayse

      Poista
  3. Hieno päätös Ayse!
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä tulevaan! Todella nostan hattua sun saavutuksille jo tähän mennessä ja susta tulee viellä todella hyväkuntoinen ja kovalla asenteella varusteltu nainen =)!
    Musta saat uuden lukijan blogiisi!
    http://uusiparempielama.blogspot.fi/
    Tuossa minun pienen blogini osoite, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ja tervetuloa lukijaksi, kiva saada uusia innostuneita :)
      Asennetta löytyy, mutta nuo lihakset saisi tulla nopeampaa :D Tälläinen kaikki heti ihminen joutuu opettelemaan kärsivällisyyttä.
      Käyn lukemassa blogiasi seuraavalla fillaritreenillä. On kiva kun on jotain tekemistä siinä tunnin polkemisen aikana :)
      -Ayse

      Poista
    2. Kiitos =)!
      Syyllistyn itse myös tuohon kärsimättömyyteen todella usein, ja varsinkin nykyisin kun pudotettavia kiloja on enemmän kuin edellisillä kerroilla. Turhamaisuus iskee kun ei heti viikon jälkeen nää tuloksia =)... Täytyy kyllä itse kunkin oppia sitä kärsivällisyyttä!
      Kiva jos käyt kurkkaamassa blogiani. Se on hyvin pieni, ja en tiedä löytyykö sieltä sinua kiinnostavia juttuja, mutta toivottavasti kuitenkin jotain mielenkiintoista, niin ei mene ihan tylsistyessä koko polkemisen ajan ;)

      Poista
  5. Mahtavaa! Olet esikuva monelle. :) Tsemppiä!

    http://projectmariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punastelevat nöyrät kiitokset Mariina :) Tuntuu hasulta, että olisi jonkun esikuva, kun itse pitää esikuvinaan sellaisia lihaskasoja :D
      Kiitos, että kävit lukemassa

      -Ayse

      Poista
  6. Huikeeta, jään innolla seuraamaan edistystäsi ja ehkä jonain päivänä perästä tullaan samalla reseptillä! :) Ihan mahtavaa, että sulla on tää blogi, oot ihan hurja inspiraation lähde. Jokainen meistä aloittaa jostain ja oot elävä todiste siitä, että kaikki on silti mahdollista saavuttaa, jos vain päättää niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka evelyn! Kiva, että sain sut tänne seuraamaan :)
      Tärkeintä on keskustella itsensä kanssa siitä mitä elämältään haluaa ja tehdä sitten päätöksiä sen mukaan. Itse halusin olla onnellinen ja nyt teenkin töitä juuri sen asian kanssa. "Onni on olla itsestään ylpeä!" :)
      Anyone can do it!
      -Ayse

      Poista
  7. Hienoa. Valtavasti tsemppiä:) Ex-Fitness kisaaja. Nykyinen erittäin onnellinen silloisesta saavutuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun menneitä valmistumisia voit käydä lukemassa www.muodinosaaja.com ja nykyisiä ajatuksia että aina ONNISTUU http://taijanajatusleikki.blogspot.fi

      Poista
    2. Kiitos Taija Nurmi :) perehdyn blogiisi varmasti :) Itse vielä mietin kisaamista, mutta sen kropan aion saavuttaa ;)

      -Ayse

      Poista
    3. Ihania kirjoituksia! :)
      - Ayse

      Poista
  8. Tsemppiä projektiin!!! Mullakin meneillään Fitfarmin puolen vuoden tehovalmennus! ;) Meinaatko tähdätä jossain vaiheessa kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ThinkFit82! Kiitos paljon, sitä tarvitaan, vaikka päätös onkin vakaa :)
      Kisa-asia on edelleen auki, mutta en ainakaan pariin vuoteen ole sitä suunnitellut. Ensin tavoitekunto ja PT opinnot :) Töitä alalla ja katsellaan sitten. Haaveena olisi nousta lavalle, mutta kun ei ole tarvetta voittaa tässä asiassa niin en usko, että se riittää viemään kisoihin. lavakokemus sen sijaan olisi ihan uskomattoman magee homma!

      -Ayse

      Poista
  9. Täälläkin rakennetaan bodyfitness kroppaa mutta kisalavat ei ole ainakaan tällä hetkellä tavoitteena vaan oman unelmakropan saavuttaminen. ;) Olen myös kampaaja ammatiltani, tosin tällä hetkellä työtön opiskelija. Nyt menossa kuntosaliohjaaja koulutus ja siitä sitten eteenpäin. Elokuussa minun pitäisi olla valmis pt! :)

    Upen työn olet jo tehnyt ja sulla on selkeästi loistava asenne jatkaa! Saavutat varmasti tavoitteesi! :) Tsemppiä ja intoa tuleviin koitoksiin! :)

    liikuttavaelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä kuulostaa tutulta Ida Parviainen! :D
      Tsemppiä omiin treeneihin, päätepysäkkinä unelmakroppa :) Tosin mikäänhän ei siihen oikeastaan lopu... muuttuu kylläkin.
      Kiitos tuesta, asenne on kohdillaan! :)

      - Ayse

      Poista
    2. Niinpä, mikään ei lopu silloinkaan, elämäntapahan tää on jo itsellekin vaikka vasta reippaat 1.5 vuotta oon tätä tehnyt. Ja aina on kehitettävää... :) Pakko oli juuri siksi kirjoittaa kun meissä oli niin paljon yhtäläisyyksiä! :D

      Poista
  10. Hieno päätös :) Paljon tsemppiä matkaan ja voimia unelmiesi tavoitteluun! Jään ehdottomasti seuraamaan matkaasi. Samalla saan varmasti vertaistukeakin, kun itsellänikin alkaa pikapuoliin puolen vuoden valmennus ja uuden ammatin opiskelu samaan aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Asta!
      Kiitos tsempeistä ja hurjasti myös täältä voimia sinulle tulevaan koitokseen! Puoli vuotta menee nopeasti ja sitten huomataan miten upeassa kunnossa ollaan ;) Onnea jo valmiiksi uuteen ammattiin!

      - Ayse

      Poista
    2. Kiitos! :) Ja näin tehdään ;)

      Poista
  11. Jippii, aivan mahtava juttu!
    Tsemppiä hurjasti ;)
    Täällä pikkuhiljaa pahin flunssa selätetty, pääsee taas painojen kimppuun :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikku pikku myy :)
      Muistahan levätä riittävästi. Mielummin päivä pari enemmän lepoa kun siten takapakkia treeniin viikko pari ;)
      Ensin lepo ja sitten pumppaa pumppaa :)

      - Ayse

      Poista
  12. Aivan hirveän paljon tsemppiä, sinulla on jo ainakin mahtavat pohjat tulevaa varten! :)

    VastaaPoista