Pakko pysähdys - matka syvimpään mielensopukkaan

Lievää masennusta ilmassa ollut pari viikkoa. Loppua ei tunnu näkyvän vaikka olenkin yrittänyt toitottaa itselleni "Ajattele positiivisesti" ja "Tää nyt on vaan tällänen jakso, kohta helpottaa"-mietteitä.
Varmasti isoin syy on yleiskunnon heikkeneminen tämän kolmatta viikkoa kestävän flunssan ansiosta ja kaikki kurjuus tuntuu x10, mutta kun asioita on yön pitkinä unettomina tunteina joutunut miettimään, niin onhan tässä juttua jos toista mitä painaa päälle. Tästä on tulossa nähtävästi oikein pitkä matka sisimpään. Kaikki tulee näköjään käännettyä nyt nurinperin ja vielä ympäri.

Viimeiset 4 vuotta on painettu tukka putkella elämässä, aina jotain isoa meneillään töissä, ihmissuhteissa tai muissa projekteissa. Heittäydyn niin helposti kaikkeen 150% mukaan ja näen hetken vain sen hetkisen jutun laput silmillä. Annan itsestäni kaiken muille. En ole juurikaan relannut mieltä missään vaiheessa ja nyt taitaa kroppa heittää sitten pakkoloman päälle. Nyt on ollut aika siis vetäytyä vähän taustalle kaikesta ylimääräisestä.

Kaikki tuntuu menevän nyt jonkun mutkan kautta.. Valmennus piti alkaa tänään, mutta en pysty treenaamaan kun keuhkoissa tuntuu painetta jo pelkästään puhuessa vähän enemmän. Suunitellut asiat tippuu pois tai viivästyy yksi kerrallaan ja pahentaa oloa entisestään. Treenaamassa kävin kerran yli viikko sitten, jonka jälkeen olo paheni ja nyt jätän ihan suosiolla ne sivuun kunnes olen terve.

Se tunne kun...  Kyynelehdit jonkun kysyessä "mitä kuuluu" , et saa töistä sitä hyvää tunnetta vaan odotat vain pääseväsi kotiin tekemään "ei mitään", nukut katkonaisesti ja makaat sängyssä miettien asioita joille et voi mitään yksinäsi, väsyttää, olet voimaton/turta, ärsyttää vielä enemmän se että ärsyttää ja kun kysytää epäuskoisesti "mikä mulla nyt oikein on...." *sanaton :(

Kaikki tämä stressi on nostanut varmasti kortisolitasoja, mikä taas vaikuttaa b-vitamiiniarvoihin madaltavasti... ja b-vitamiinin puute saa taas aikaan masennusoireita. Tässä sitä sitten ollaan.
Onneksi on niitä ystäviä, jotka osaavat ammattinsa puolesta neuvoa ja tunkea tassuun kasan b-vitamiineja <3 Nyt nappaillaan sitten omegaa, magnesiumia, C, D -ja B-vitamiinia ihan maximi annoksia. Oikea hevosannos!

Kävelylenkeillä olen yrittänyt käydä muutamia kertoja. Ne toimii hyvinä mielenpuhdistajina ja niistä saa onneksi vähän paremman fiiliksen. Viime päivinä on onneksi ollut jo vähän enemmän hyviäkin hetkiä joten ajattelin avata tänne vähän tilannetta.

Suunitelmat kisoista on kyllä ihan paikallaan edelleen, mutta lähes kaikki muu onkin sitten ollut kyseenalaisettuna moneen kertaan. Nyt on aika keskittyä itsekkäästi hetki itseensä ja siihen mitä haluaa ja mitä EI halua elämältään. Mikä on hyväksi minulle ja onko se mahdollista tavoittaa vai pitäisikö vaan jättää väliin... Minun tulee kuitenkin voida ehdottomasti paremmin ja osata ottaa asioita huolettomammin. What ever it is!

Jokseenkin siis raskas, mutta toivottavasti puhdistava pakko pysäytys menossa. Toivottavasti edessä on pian aurinkoisia päiviä ja hyvää mieltä, palailen sitten niistä kertomaan.

Siihen asti

- Ayse

F-word, armoa, kemiaa ja alekoodi

F niin kuin Fustra 

Olen saanut monta kertaa mahdollisuuden kokeilla salillani Fustraa, mutta se ei ole tuntunut koskaan kovinkaan houkuttelevalta tavalta käyttää arjen kiireistä aikaani, saatikka korvata sillä salitreenejäni.
Bloggaaja, Projekti uusi minän Satu on hyvässä vaiheessa opiskelemassa Fustraohjaajaksi ja tänään olin epäilyksistäni huolimatta lupautunut Satun Fustra-koulutukseen ohjattavaksi Forever Herttoniemessä. En tietenkään epäillyt Satua vaan tämän kovasti mainostetun Fustran tehoa. :D Kuinkahan sitten kävikään?

Fustra on harjoitusmetodi, jolla pyritään vahvistamaan kehon ns. korsettia, eli keskivartalon lihaksia, parantaan ryhtiä ja samalla lisäämään sekä kehittämään kehon liikkuvuutta ja hallintaa. Eli ei siis ollenkaan huono vaihtoehto minun laiselle keskivartalotönkölle, joka aivan liian usein jättää vatsatreenin vähemmälle ja puskee tankoon lisää painoja.

Alkuun poljimme hiukan erilaisella tavalla crossarilla ja Satu korjaili asentoani sopivaksi. Selkä-niskalinjan tuli olla suorassa, lavat jännitettynä, mutta hartiat rentoina. Napa rankaan ja lantio pidettiin paikallaan, jolloin vain jalat rullasivat polkimilla eteenpäin. Tuntumaa haettiin liikkeessä takareisiin ja pakaroihin... hmmm... Itsellä alkoi tietenkin polttelemaan jonkin ajan pästä etureisissä, joten asentoa sai todellakin koko ajan vähän hakea. Onneksi oli hyvä ohjaaja vieressä :D

 Lämmittelyn jälkeen siirryimme matolle jonka luona oli odottamassa pari pientä käsipainoa, keppi ja tyrox (?) pala. Näitä apuvälineitä käytettiinkin lähes joka liikkeessä. Treeni koostui keskimäärin noin 10 harjoitteesta. Satu ohjasti hienosti liikkeissä ja muistutti yhtenään navan vetämisestä selkärankaan, hartioiden rentouttamisesta (jotka niin helposti nousivat lattiasta ylös) ja.... niin se rytmitys liikkeissä, uloshengityksellä ylös ja sisäänhengityksellä alas ;D

Fustra oli ihan hauskaa ja muistutti itseäni siitä, miten tärkeää hyvä asento on treenissä. Jatkossa aion ehdottomasti muistella noita asentoja ja keskittyä välillä tälläiseen kevyempäänkin treeniin. Eli näin on suurin kulma pyöristetty tämän typyn mielessä asiassa Fustra (Y) Kokeiltu on!

Kiitos Satulle mahdollisuudesta ja tsemppiä opintoihin! :)

Sitten päästään toiseen aiheeseen... Armollisuus.
Toisinaan, katsoessani peiliin, näen ihan kauniin vartalon, joka näyttää terveeltä ja usein siitä on myös valmiiksi sisäinen tunne, jolloin peilikuva vain varmistaa sen jonka jo tunnenkin... Naps! Kuva ja tilanne on todisteena puhelimeni arkistossa.

Sitten, vain reilun viikon päästä, vastassa on jotakin aivan muuta.
Peilin eteen madellessa tuntee jo, kuinka tästä katselmuksesta ei seuraa mitään hyvää.
Koko vartalo tuntuu raskaalta ja sormien nivelistä tuntee kuinka huonosti nukuttu yö, eilisen ruokavalio tai hormonivaihtelut ovat turvottaneet ne jäykiksi. Peilin edessä tuttu sivuprofiili ja Naps! Irsistys perään, ei hyvä :P

Totuus iskee vielä kovemmin, kun vertaan vain hetki sitten otettua kuvaa edelliseen kuntokuvaan... Henkinen oksennusrefleksi on valmis! Kuinka vartalo voi muuttua näin paljon pienessä hetkessä?!? Näen kuvasta vain kuinka vatsani on turvonnut jättimäiseksi tyynyksi.
Hetki tuntuu todella masentavalta ja pyörittelen mielessäni kaikkea mitä eilen tulikaan syötyä, joinko vettä tarpeeksi, entäpä se suola vai mikähän olikaan nyt hormonaalinen tasoni...Joka tapauksessa tuo tunne kropassa ja mielessä on huono ja tuo aivan turhaa lisästressiä.
Muutosta tapahtuu meidän jokaisen kehossa pitkin kuuta ja tiedän, että tuo vatsa kyllä laskeekin tuosta pian. Syy miksi halusin tuoda asian blogiin, on että olkaamme ihaNaiset itsellemme armollisempia.  Aina ei kroppa vaan toimi niin kuin toivoisi ja se on luultavasti vain hetkellinen juttu, mutta jos sitä alkaa liiaksi stressaamaan, tuo asia vain enemmän harmia. Päättäväisesti vain eteenpäin ja ollaan vain tavallisia ihmisiä, jotka ottavat välillä vähän takapakkiakin...
Vaikkasisäisesti tietysti aika supernaisia ollaankin ;) <3

Tätä aihetta pitäisi laajentaa myös ihan yleisesti siihen mitä somessa ihmiset jakavat itsestään ja millainen vastuu siinä on. Julkaistut jutut tai kuvat ovat yleensä niitä hyvän hetken kuvia ja tuntemuksia, jotka toki ovat totta siinä hetkessä, mutta on hyvä myös ymmärtää, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää.
Olen törmännyt monta kertaa siihen, ettei annettu kuva jonkun ihmisen elämästä olekaan sitten ihan sitä mitä halutaan muiden uskovan. Se on ihan sallittua, itsekään en jaa ihan kaikkea elämästäni täällä :D mutta rehellisesti yritän laittaa myös niitä horjahduksiakin, joita elämä pakostikin aina tuo mukanaan.
Pelkät Happy Happy Joy Joy - päivitykset ovat siis mielestäni ihan ok, kunhan vastaanottaja ymmärtää niistä kuitenkin todellisuuden. Itse ajattelen, että sellaiset päivitykset saattaa luoda helposti joillekkin liikaa paineita päteä omassa elämässään samoin, kun muutenkin isot kuviot vaativat paljon eri elämän osa-alueilla." Jos tuo pystyy tekemään noin hurjan muutoksen tai saada noin täydellisen elämän, niin kyllä minunkin pitäisi pystyä samaan". Tästäkin voisi tietysti jatkaa naisten ajattelutavan mukaan seuraavaan asian haaraan; Oma vastuu toisesta. Onko sitä?.. mutta sitä en tee tai juttu ei lopu koskaan!  hahahah

Uskokaa pois, että jokaisella meillä joku päivä se kroppa on huonomman näköinen ja pakarassakin saattaa komeilla tajuton finni! :D Toisella se koti ei olekaan niin siisti ja kaunis kuin niissä sisustuskuva tyylisissä päivityksissä, joita on aiemmin jaettu. Toisella rahaa ja onneakaan ei luultavasti ole kuin roskaa, vaikka päivitykset näyttäisivätkin vain ja yksin omaan sitä hulppeaa elämää. Kaikkien (jos kenenkään) lapset eivät käyttäydy aina kauniisti, vaan rääkyvät  räkä poskella suoraa huutoa nekin ja se parisuhde/avioliitto... Se ei välttämättä kaikilla olekaan ihan sellainen kuin annetaan ymmärtää. 
Joten... nautitaan omasta elämästä juuri tälläisenä kuin se on ja jos haluamme muutosta ja voimme tehdä asialle jotakin, niin sitten tehdään :)  Itse ajattelin tehdä viikonlopun aikana sen Elämän kartan, jonne kokoan kuvia tulevista haaveista ja ei muuta kuin niitä unelmia kohti:) <3

Parin viikon sisään vietän 36-vuotis syntymäpäiviäni ja koska onni oli suosinut minua Joulun aikaan, niin nyt oli hyvä hetki käyttää tilanne hyväksi ja kiinnittää huomio kasvoille :D jee...  Kävin hoidattamassa vanhenevaa ihoani Karhupuiston Plastiikkakirusgiassa, josta sain oikein tehokkaan kemiallisen maitohappokuorinnan . Hoito on epidermiksen stimulaatioon. Vanhenevalle iholle, joka pehmentää ja nuorentaa ihoa.

Hoito oli aika nopea ja sen aikana ja parina päivänä jälkeenkin tuntui kasvoilla kihelmöintiä.  Kokonaisaika ihon paranemiseen vie n. kaksi viikkoa. Alkuun punoitti kovastikin, mutta jo seuraavana päivänä iho oli sileämpi selkeästi ja punoituskin oli rauhottunut. Tällä hetkellä iho vähän kesii kuten olisi auringossa palanut ja ihoa irtoaa,  mutta se on niin huomaamatonta, etten joudu edes tehdä asialle mitään. Suosittelen!

Iki-ihana Tiina Loikas lupasi blogini lukijoille ihan huippu tarjouksen näistä hoidoista eli käykääs lukemassa kotisivuilta erilaisista kasvojen kuorinnoista.
Varatessanne aikaa mainitkaa koodi SUPERDIEETTIAYSE niin saatte käyttöönne nämä AIVAN MAHTAVAT alet ;)

- Maitohappokuorinta -50% normihinnasta
- Muut kasvojen kuorinnat -30% normihinnoista


Aurinkoisia lenkkikelejä ja mieltä!

- Ayse <3

Invisible

Luin lehtiartikkelin siitä, millaiset julkaisut raivostuttavat ihmisiä Facebookissa...

Tunnistin itseni jollakin tavalla lähes kaikesta ja mietin mikä siinä niin ärsyttää? Eihän niitä ole pakko katsoa.
Toisen menestys, rakkaus,  huoli tai onnistuminen tuntuu saavan joidenkin niskakarvat kirjaimellisesti pystyyn, vaikka kuitenkin todennäköisesti henkilö on hänelle tuttu, ystävä, rakas tai perheenjäsen. Ihminen, jonka on hyväksynyt tai pyytänyt fb-kaverikseen tai muuten alkanut seuraamaan. Olet siis ollut kiinnostunut jollakin tasolla hänestä.
Itse en ole törmännyt henkilökohtaisesti  suoraan kritiikkiin postauksiini, enkä ole niitä kyllä mistään kaivellutkaan, mutta varmasti niitäkin löytyy :D

Näitä inhotaan; Kuvia salilta...

Asia on pinnalla itselläni henkilökohtaisesti, kun eräs minulle tärkeä asia muuttui hetkessä toisenlaiseksi kuin olin odottanut ja se sai ärsytystasoni nousemaan... Turhaan tietenki, koska asialle en voi itse mitään muuta kuin pyöritellä mielessäni kysymyksiä; Miksi itse reagoin tilanteeseen niin kuin reagoin? Mikä siinä asiassa suututtaa?

tunteenpurkauksia...

Illan käytettyäni itsetutkiskeluun, tajusin, että kyseessä on oma ehtoni, joka ei täsmää nyt toisaalla.
Koenko tulleeni "torjutuksi"  ja "syytetyksi" jostain mitä olen/olin?  Pienen lisätutkiskelun seurauksena joudun ymmärtämään, etteivät kaikki ajattele kanssani samoin ja heillä on toki oikeus omiin mielipiteisiinsä... Vaikkakin ne eroaisivat omistani :D (Kuppi rauhoittavaa teetä ja pikainen happihyppely ulkona saa tutkiskelussa ihmeitä aikaan.)

Kuvia rakkaimmistani... jopa lapsista

Se mitä itse jaan tai joku toinen jakaa elämästään (tai ei jaa), on täysin henkilön oma asia, kuten myöskin se kuinka julkista siitä tekee. Se saattaa ärsyttää minua tai saatan pahoittaa siitä mieleni jollain tasolla, mutta onko siihen oikeutta niin kauan kun se ei loukkaa oikeuksia henkilökohtaisesti minua tai muita kohtaan? Ikuisuus kysymys esimerkiksi lasten kuvien julkaisu, johon meillä kaikilla on varmasti mielipide, mutta vanhempina teemme parhaaksi katsomamme tavoin ja sekin on perheen oma päätös.

Salainen? Näkymätön?

Ehkäpä kyseessä tunnekuohuuni onkin lukemani artikkelin yhteenveto siitä, miten ihmiset pelkäävät olevansa nykyään näkymättömiä ja tuntevat tarvetta todistella olevansa olemassa ja jotain tärkeää.
 Mitä jos minäkin olisin näkymätön?
Tarkoittaisiko se, että olisin merkityksetön? Ei, mutta en halua hyväksyä jotain sellaista tunnetta, joka ei tee minua onnelliseksi. Haluan olla näkyvä, vaikkakin omilla ehdoillani.
Haluan jakaa mietteitäni puoli yhdentoista aikaa illalla :D ja kertoa että juuri sinä olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa ja juuri sinun juttusi ja kuvasi ovat yhtä tärkeitä kuin minun, vaikka ne eroaisivatkin aiheissa. <3

Itse jaan elämääni täällä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa, mutta vain sen verran kun itse haluan. Onko joku tietty raja? Ehdottomasti.
Onko minulla tarve tehdä asioita julkisesti? Kyllä, siitä saan voimaa jatkaa arjessa ja  projekteissani eteenpäin. On ihana jakaa hetkiäni onnistumisen tunteesta urheilussa, perheessä tai siitä miten kiva on käpertyä murun kainaloon viikonloppuna tai miten pahoitan mieleni joka käänteessä ja muutun hetkessä kiukkikseksi (sanahirviö). Tämä on kaikki elämääni ja olen ylpeä ja onnellinen siitä. Teillä kaikilla on omat intressinnne lukea juttuja ja se on ihan okei ;) Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Kuvia tunteistani...

Loppupohdintaa...
Ennen kirjoitettiin käsin siihen salaiseen päiväkirjaan, jota varjeltiin pienin lukoin :D Vaikka sen sisältö ei välttämättä sisältänyt suuria salaisuuksia elämästä, ne piti jakaa jollekin... Vaikka sitten itselleen myöhemmin luettaviksi tai kirjeiksi parhaille ystäville. Tänään, tällä vuosituhannella se sama ajatusten juoksu on puettu blogeihin ja kuviin. Kenenkään ei niitä ole pakko lukea tai katsella ja siksi päädyinkin pohtimaan lähemmin tätä aihetta, että miksi ne sitten puhuttavat ja ärsyttävät niin kovin?!
Sana on vapaa ;)

Hölömö kiukkis pöhkö :P

ps. Instagramista voi kurkkia reaaliaikaset kuulumiset ;) @superdieettiayse

- Ayse Altug

Facebook; Mitä mietit?

Aamu klo 5:52 Facebook kysyy multa kuin ohi mennen; Mitä mietit?

No siitä se sitten lähti, vaikka alkuperäinen ajatus oli vaan rustata ajatuksia yksityisesti...

No mä vaan sitä mietin tässä, et oon tosi väsynyt, nälkäinen ja kiukkunen.
Käyttäydyn ehkä kohtuuttoman pienellä pinnalla läheisilleni taas, se ei oo oikein ja painaa mua. Ihan ite oon tätä halunnut, niin en edes tiedä voiko valittaa...


Valitan/selitän (taas) kuitenkin.
Ensimmäisestä dieettiviikosta 5. pv alkamassa ja yhtäkään yötä en ole nukkunut kunnolla, viime yön alle 4h tais olla taas uus ennätys Ja kohta pitäiskin olla taas töiden äärellä yhtä reippaana kuin aina.
Mieltä painaa yöllä pienimmätkin asiat ja sitten kuuluu mahasta taas murinaa, ei paljon nukuta vaikka väsymys on ihan sata.

Tiukka ruokavalio on pitänyt hyvin kun motivaatiota on ja joka päivä (lähinnä aerobista) treeniä on harrastettu suunnitelmallisesti, salin puolella mennään tammikuu kevyesti. Painokin laskee ihan kivasti. Tänä aamuna ollaan jo tilanteessa, että ne Jouluna syödyt turvotukset olis nyt poissa (-2,9kg).
Sama ruokavalio on koettu ennenkin, mutta tähän vaiheeseen mentiin kuitenkin pieniin askelin ja siksi tää nälkä tuntuu varmaan nyt pidempään, kuin ennen se meni 2 päivässä ohi ja kroppa oli taas tottunut muutokseen. Ei auta, tiedän et kyllä tää tästä, kun saa tällä samalla mennä tuonne maaliskuulle asti jos paino jatkaa tippumistaan.

Pointti... Halusin vaan sanoa, että sorry mun äksyilyt kuluneelta viikolta (tai sitten musta ei oo kuulunu sulle mitään ). En ehkä näe taas omaa napaani pidemmälle tässä ja huomaa että ehkä sullakin on huono päivä tai stressiä. Puhu, sano jos ärsyttää, kyllä mä taas herään. Ei tää tällästä koko ajan ole
Koit ehkä näitä jo viime kerralla ja sä "uus ihminen" tiedät nää ehkä muutenkin, mut taas mennään eikä meinata ja saan varmasti monesti sanoa vielä sorry mun turhaa kiukkuilua.
Viime kerralla sain purkaa näitä fiiliksiä videolle, nyt sitä ei oo, niin otan uuden kanavan heittää pienen hulluuteni ilmoille  >)

Kiitos et jaksoit tätä viimex ja toivon että myös jatkossa... Tätä saattaa kestää nyt 3 kertaa kauemin, joten ota hatusta kii... Nyt mennään! Te ihan kaikki ootte tässä omalla panoksellanne rakkaita.
Jos sais näin julkisesti yhden huolen vähemmäksi ja ens yönä voisin käpertyä hyviin uniin ja nukkua taas hyvin :) <3

Lovee; Ayse'

"Pikku"Joulu päivitys ja sitten sitä odotettua tulevaa

 Ensiksi pieni varoituksen sana... Tämä juttu sisältää herkku -ja ruokakuvia, eli jos olet juuri aloittanut dieetin tai Jouluherkut tulee jo korvista, niin nopeasti kerron, että kaikki on Tosi Jees jees ja SE uutinen on ihan jutun lopussa ;)  (kuinka moni jaksaakaan nyt lukea juttua? hahahah)

Lumi teki Joulusta enstistäkin paremman :)

Pikkujoulu ja Joulu on nyt ohitettu ja voi huokaista helpotuksesta, koska ei ole enää mikään "pakko" herkutella :D (ei, en mä sitä pakolla ole koskaan tehnyt).
Koko tuo aika Marraskuun puolivälistä Jouluun on menty pääasiallisesti ruokavaliolla, mutta "pakolliset" Pikkujoulut ja tietenkin itse Joulu on  herkuteltu suunnitellusti, täysin törkeästi :'D

Niitä ihania "pakollisia" kertoja on ollut muunmuassa murun kanssa, kun käytiin syömässä ja vähän juomassakin Helsingin Amarillossa ja heti seuraavana päivänä olikin viini-iltama hyvän ystävän luona...

 Pikkujouluaikaan kuului siis toki itse Joulun suunnittelu ja olinkin päättänyt, ettei perheemme ensimmäistä Joulua pilata kiireellä ja stressillä. Kyllä, luit oikein, vietimme vasta ensimmäisen Joulun :D

Hyvissä ajoin, 1. adventtina, koristelimme kuusta pikku hiljaa silmiemme iloksi ja tunnelman luojaksi. Vähän sieltä täältä aina löytyi joku kaunis koriste, joita sitten lisäiltiin siihen Jouluun asti. Aikamoinen homma, kun ei mitään ollut valmiina, mutta ensi Jouluna sitten säästyy suuremmalta etsimiseltä :)

Onneksi kotoolta löytyi reippaita pikku apulaisia moneen juttuun, niin saatiin ihan odotella sitä Joulua tulevaksi. Lahjojen etsintää ei mennyt juurikaan aikaa, kun jokaiselle tuntui löytyvän se oma juttu ihan helposti. Olin luvannut molemmille tytöille 2 lahjaa toivelistalta, mutta se sitten lähti vähän lapasesta. Ensi vuonna sitten tiukempi ote ;)  Joulupukki-juttuun nuo alkavat olla jo turhan vanhoja :D Mutta äiti on super hyvä tontun apulainen!

Salitonttu ;)

Innoissani koristelin paketit kauniiksi kuusen alle odottelemaan, eikä tytöistä ainakaan ulospäin näkynyt sen suurempaa rauhattomuutta niiden näkyvillä olo. Musta kuoriutui siis ihan Jouluihminen, kaikki mitä tein oli hyvässä vireessä tehtyä, eikä tonttulakki kiristänyt ;)

Murulle <3 

Päiviä laskettiin kukin omista kalentereistaan... Itselläni tietenkin hempeä Barbie-kalenteri, jota kuuliaisesti tuhosin päivä kerrallaan. Ensi vuonna pitää tehdä jokin muu juttu, koska nuo kalentereiden suklaat on niin kamalan makuisia, että ovat täysin turhia.
Oliskos teillä jotain hyvää ideaa?

Ohi on! 

 Kun Aatto vihdoin tuli, niin seurasimme Joulurauha julistamisen ja rauhotuimme vain olemaan, nauttimaan toistemme seurasta, sekä odottelemaan hetkeä, kun päästäsiin syömään :D

Helppous oli teema, joten meidän Joulupöydästä löytyi paljon "äitien tekemää ruokaa" . Tytöt kun ei syö sianlihaa niin heille oli tarjolla kalkkunan lisäksi vielä lasagnea, typyjen lempparia :)

Joulu on nyt kuitenkin onneksi takana päin ja aika miettiä tulevaa.
Pyhät toivat odotetusti iloisia hetkiä rakkaiden parissa ja mooonta tuhatta kcal sulateltavaksi ensi vuodelle. Tapaninpäiväksi olin tilannut itselleni ähkyn ja kuin kellon tarkasti se sieltä tulikin, vaikka kävinkin joka päivä salilla helpottamassa oloani. Oli  mahtava tuntea, että josko jo saisi palata terveelliseen ruokavalioon :D

Kinkun sulattelut alkoikin sitten siitä! Nyt on kk eteenpäin lähes tulkoon pelkkää aerobista tai kevyttä salia, eli jos ihmettelet instagram kuvista puuttuvia salitreenikuvia niin se johtuu nyt tästä alkupotkusta kilojen karistamiseen.

"Vähän aikaa mun paras kaveri salilla"

Salilla yritän juosta juoksumatolla intervalli tyyppisesti, mutta pitää myöntää, etten ole juossut sitten kesän, joten on taas opeteltava kestävyyttä näin alkuun. Ulkoilma treeniä tulee noista aamuaerobisista. Tänään reippailin tuolla pakkasessa itselleni punaposket 10km lenkilla, todella hyvässä seurassa ja se teki kyllä niin kropalle kuin mielellekin uskomattoman hyvää! Tärkeä juttu on vaan, että löytää oikean vaatetuksen, sillä ainakin täällä Helsingissä meren lähellä on ihan hirveän kylmä tuuli... jäätävä!

 No niin... Nyt se juttu ;)
Olen tehnyt alustavan sopimuksen tulevan valmentajani kanssa ja ensi huhtikuussa aloitamme ihka oikeasti matkani kohti 2016 kisoja!!!! Wuhuuu!! Oon niin happy, etten oikein osaa olla nyt hiljaa :D
Pidän kuitenkin vielä salassa valmentajan nimen, kunnes kaikki on täysin selvää ja olemme päässeet aloittamaan homman suunnittelun ;)

Aamulla nappasin kuntokuvan josta siis nyt huhtikuuhun mennessä pudotan itsenäisesti 10 kg
Pikkujoulu -ja Joulukilot saa kyytiä + ne loppukesänä hankitut hauskanpitokilot saavat myös luvan lähteä alta. Vatsaanhan ne on enimmäkseen kertynyt, mutta en huoli yhtään. Kohta ne on poissa.

 Blogi tulee siis jatkumaan ensi vuonnakin ja myös Instagram (@superdieettiayse) on ahkerassa käytössä pikapäivityksille :)

Nyt kuitenkin toivottelen kaikille Hyvää ja tuloksekasta vuotta 2015 ja vetäydyn <3  kanssa viettämään laatuaikaa :) Pus pus ja lovee teillekin! (ja hirrrveesti hymiöitä perään)

- Ayse

Ruokaa, treeniä ja kuntoa

Ruokaa

Syökää kanaa!!!! :D
Eli tosiaan tänään valmistetaan Aysen keittiössä muutaman päivän ateriat, jotta tämä painonpudotusprojekti saataisiin käyntiin taas kunnolla ja arjen ruokailut kulkisivat vaivatta.
Aterioihin tarvitaan 4 rasiaa 300g kana filesuikaletta.

Koska kaikkea on vaikea saada mahtumaan paistinpannulle, itse valmistan ne uunipellillä uunissa 200 asteessa n. 15-20 min (kunnes ovat kypsiä).
Mausteeksi käytän currya, jauhettua inkivääriä, jauhettua cayannepippuria, kuivattua basilikaa ja ruusu suolaa. Päälle oliiviöljyä. Mitä tulisempaa, sen parempaa!

 Annoskoko kanaa itselläni on 100-125g raakapainossa per annos, joten punnitsen kaikki annokset erikseen.

Ateria-annokseen kuuluu myös kasvikset ja riisi/pasta, joten nekin valmistetaan mahdollsimman valmiiksi arjen helpottamiseksi. Itse rakastan paistettuja tomaatteja! Kokeilkaa ihmeessä, suolaa ja basilikaa mausteeksi ja Voila!
Myös aamupala kananmunat keitän valmiiksi samalla, jotta aamulla ei tarvitse valmistaa muuta kuin kahvi ja neljän viljan puuro :)

Tässä kuvassa näkyykin sitten annokset kipoissa ja sama määrä lautasella vertailussa.
Terveellistä ja puhdasta ruokaa aina oikeaan aikaan saatavilla, kunhan vain tekee tämän ruoanvalmistuksen etukäteen.

Itse teen ruoat kahdesti viikossa ja aina sama pohja kun dieetillä ollaan.
Kananhan voi maustaa erilailla toisella kertaa ja käyttää oliiviöljyn sijaan esim. kookosrasvaa.
Kanan voi korvata myös vähärasvaisella jauhelihalla vaihtelun vuoksi.

Tässä vielä kurkistus mun jääkaappiin :D Ihan tavallisia asioita siellä on meidän perheelle leipätarvikkeista mun annosrasioihin. Kaikki mahdollisimman puhtaana ruokana ja valmiina. Lapset syö suunnilleen samaa ruokaa mun kanssa, mutta heille on myös leivät ja tuoremehut sallittuja, joten sellaisetkin kuuluu meidän jääkaappiin :)

Treenii

Viikko alkoi kivasti kevyellä jalkatreenillä Herttonimen Foreverillä. Aamupäivät ovat hyvän hiljasta aikaa siellä ja saa ihan rauhassa treenailla , se on hyvä se! 
Nyt, kun haluan pudottaa tuota painoa pyrin tekemään pienen muokkauksen noihin painoihin ja keskityn liikkeen hermotukseen. Unohdan hetkeksi kovat painot ja saan liikkeet puhtaasti juuri sinne mihin pitääkin. Ensiksi oli lämmittely juoksumatolla reippaasti kävellen  puoli tuntia (30 min)

Seuraavaksi 6 sarjaa smith'ssä ""kyykkyjä" selällään maaten,  12-15 toistoa. Painoja nostin kohtuudella kahden sarjan välein.
Liikkeessä koko ajan pito, eli alhaalla ei anneta painojen lysähtää vapaasti vaan 90 asteen kulmaan on ihan hyvä pysäyttää liike, jolloin saa tunteen pidettyä.

Jalan ojennukset ja koukistukset laitteissa vielä 4 sarjaa 10-12 toistoa, kohtalaisilla painoilla. sarjojen viimeiset 4 pitää saada poltetta aikaan.
(Hiukkasen hauskaa kuvata itse näitä liikkeitä teille, ilmeet kohdillaan xD )

Kunto

Mentaalipuoli on edelleen hakusessa, joten toivon näiden rutistusten nyt vähän jelppivän... Ainakin olo omassa kehossa alkaa ärsyttää ja kunnon huononeminen ja vyötärön selkeä pehmeneminen tuntuu todella ikävältä. (Tässä vaiheessa rakkaat ystäväni kavahtavat taas, koska inhoavat näitä mun oman kunnon valittelujani, mutta tää nyt vaan tuntuu tältä)

Selkäpäivänä viime viikolla yritin kovasti ottaa kuvaa kunnosta ja laitoinkin niitä kuvia tuonne Instagramiin. Näistä nyt näkeekin hyvin sen olennaisen, eli muotoa on kyllä tullut, mutta ikävä kyllä myös vyötäröön.

Perus tyytyväinen lihasmassaan olen, en siis mitenkään aliarvioi kuntoani, mutta tuo rasvan määrä on kyllä näillä viime aikaisilla elämäntavoillani lisääntynyt ja saanut tuntemaan itseni huonommaksi. Siksi siis tälläinen postaus ruoasta, treeistä ja kunnosta... Josko mä taas pystyisin palaamaan Superdieetti Aysen elämään ;)

Palataan taas! Pus!

-Ayse

Tuhat ja yksi kysymystä

"Mitä SÄ Ayse haluat? " kuului eräänä päivänä rakkaan ystäväni suusta.
Olimme juuri keskustelleet jälleen kerran elämästä(ni) ja siitä mitä siinä pitäisi tapahtua.
Millaisia odotuksia minulla on tulevaisuudestani jne. Takaraivossani painaa edelleen nuo sanat.
Enhän mä satavarmasti tiedä mistään mitään!?! Mitä mä todella haluan???

No one doesn't say life is easy...

Yksi tälläinen kysymysmerkki mielessäni on nuo tulevaisuudessa olevat Body Fitness-kisat...
Jo Jyväskylän karsinnoissa Lahden Fitness Expoon sain epäilevän ajatuksen kisaamiseeni... Sanottuani sen vielä ääneen mökkimatkalla murulle, tiesin että asia vaivaa mieltäni enemmän kun ajattelin.
Se, että lavalle mennään, ei vaan yht'äkkiä tuntunutkaan niin itsestään selvältä. Onko se se mun juttu vai pitäisikö vaan keskittyä rakentamaan sitä unelmien lihaksikasta vartaloa? Tarviinko mä siihen kisoja kertomaan onnistumisestani? Sen jälkeen nuo kysymykset on ollut koko ajan taustalla.
Kasvattaako siis lihasta rauhassa omaksi iloksi vai tähdätäkkö kevään 2016 kisoihin?

 
Haluaisin nousta kerran lavalle, nauttia saavutuksestani ja voittaa, mutta Lahden kisojen jälkeenkin olen  kyseenalaistanut ajatuksen jo monia kertoja. Olen ollut huoltamassa kaksi ystävääni kisoihin, laittanut kampauksia ja meikejä, seurannut dieettiä ja valmistautumista, eli luulen tietäväni aika hyvinkin mitä olisi edessä. Siltikin olen täysin pyörällä päästäni. Haluanko? Jaksanko? Onko fysiikkallani edes mahdollista lähteä hakemaan voittoa? Kuka mua valmentaa? Millä katan kustannukset? Leikinkö terveydelläni? Mitä kaikkea se vaatii itseltäni ja ennen kaikkea läheisiltäni?

Laitan usein läheisteni toiveet omieni edelle. Toimin vaistomaisesti niin, sillä olen ehdottomasti Hoiva-tyyppi ja rakastan sitä fiilistä, että voin auttaa ja tuottaa mielihyvää toiselle apuani tarjoamalla.  En sano, etten osaisi olla myös itsekäs tarvittaessa, mutta enemmän siihen joutuu ponnistelemaan kuin toisen auttamiseen.
Tämän luonteenpiirteen vuoksi olen kuitenkin joskus haksahtanut toimimaan ajattelematta mitä itse todella haluan ja asettanut muiden ajatukset ja toiveet omieni edelle. Mitä jos nytkin teen niin? Pystynkö tiukallakin hetkellä kisadieettiä asettamaan itseni tärkeämmäksi kuin lähimmäiseni tarpeet saavuttaakseni sen mitä lähtisin hakemaan?

Aika kuluu, mutta mitään ei tapahdu...

Olen nyt kirjoittanut tätä jo yli kaksi viikkoa, miettinyt asiaa ja edelleen olen ihan yhtä suurta kysymysmerkkiä kuin aiemminkin. Sain jopa julkaistua jutun Hyvä mieli, parempi treeni tässä välissä, oli helpompi kirjoittaa aiheesta jota ei sinällään tarvinnut käsitellä.
Jutussa mainitsinkin ohimennen siitä miten treeni-into on ollut hukassa. Menen kyllä salille ja teen suunnittelemani lihasryhmätreenin, mutta siitä puuttuu se into, se fiilis, että nautin hommasta.
Sitten saliltani Essi Salomaa veti mulle tällä viikolla pepputreenin...  Jotain hyvää tapahtui ja sain ihan uskomattoman hienon tunteen ja palon taas salille. Kolahti oikein kunnolla! Uusia liikkeitä ja ohjattuna... Olisin voinut jatkaa vaan, vaikka lihakset jo kramppasi.

Tajusin että tarvitsen nyt apua. Tarvitsen taas ehkäpä Personal Tranerin tai valmentajan apua... Näin ollen pyysin yhdeltä hyvin ammattitaitoiselta, ihanalta ystävältä itselleni uuden ohjelman :) Toivottavasti saan sen pian ja pääsen treenailemaan. Olihan hyvin ylistetty? ;) hah!

Lisää mietintää kisaamiseen toi rakkaan ystäväni Laura Pukkilan kirjoitus terveydentilastaan ja hänen mietintöjään siitä miten kisadieetti on saattanut edesauttaa tilannetta. Iso tsemppi ja halirutistus Lauralle <3 Moni asia textissä vastasi myös omiani noista mielialan vaihteluista, väsymyksestä ja vaikeuksista treenata. Voin vain ajatella mitä se on moninkertaisena :/ <3

väsyneet lenkkisiskot

Itseään voi varmasti psyykata suuntaan jos toiseen ja joka kerta miettiessäni näitä, olen varma, että tietty kyseenalaistaminen kuuluukin asiaan, mutta toisaalta olen aivan auki tämän asian kanssa.
Myös kisojen jälkeisen "masennustilan" olen bongannut liiankin monelta kisaajalta, tuntuvat olevan täysin hukassa, kun ei ole enää mihin tähdätä juuri nyt. Sitäkin mietin, että mitä jos itse tipun tuollaiseen fiilikseen sitten kisojen jälkeen? Tiedän vain etten voi antaa liiaksi lasten tai kumppanin kärsiä omista mielialanvaihteluistani.

Olisi kiva kuulla muiden mietintöjä omista päätöksistä lähteä kisaamaan... Oliko se vaan siinä ja päätetty? Pitikö puntaroida asioita? Mikä mahdollisesti mietitytti?

Uusia päätöksiä en ole tulevasta tehnyt. Edelleen treenaan ajatuksella, että lavalle tähdätään, sillä jos sitten kuitenkin olen valmis myös mentaalisesti niin olisi kamalaa huomata ettei kroppa ole.

 Näihin ajatuksiin ...

- Ayse