sunnuntai 28. joulukuuta 2014

"Pikku"Joulu päivitys ja sitten sitä odotettua tulevaa

 Ensiksi pieni varoituksen sana... Tämä juttu sisältää herkku -ja ruokakuvia, eli jos olet juuri aloittanut dieetin tai Jouluherkut tulee jo korvista, niin nopeasti kerron, että kaikki on Tosi Jees jees ja SE uutinen on ihan jutun lopussa ;)  (kuinka moni jaksaakaan nyt lukea juttua? hahahah)

Lumi teki Joulusta enstistäkin paremman :)


Pikkujoulu ja Joulu on nyt ohitettu ja voi huokaista helpotuksesta, koska ei ole enää mikään "pakko" herkutella :D (ei, en mä sitä pakolla ole koskaan tehnyt).
Koko tuo aika Marraskuun puolivälistä Jouluun on menty pääasiallisesti ruokavaliolla, mutta "pakolliset" Pikkujoulut ja tietenkin itse Joulu on  herkuteltu suunnitellusti, täysin törkeästi :'D



Niitä ihania "pakollisia" kertoja on ollut muunmuassa murun kanssa, kun käytiin syömässä ja vähän juomassakin Helsingin Amarillossa ja heti seuraavana päivänä olikin viini-iltama hyvän ystävän luona...





 Pikkujouluaikaan kuului siis toki itse Joulun suunnittelu ja olinkin päättänyt, ettei perheemme ensimmäistä Joulua pilata kiireellä ja stressillä. Kyllä, luit oikein, vietimme vasta ensimmäisen Joulun :D



Hyvissä ajoin, 1. adventtina, koristelimme kuusta pikku hiljaa silmiemme iloksi ja tunnelman luojaksi. Vähän sieltä täältä aina löytyi joku kaunis koriste, joita sitten lisäiltiin siihen Jouluun asti. Aikamoinen homma, kun ei mitään ollut valmiina, mutta ensi Jouluna sitten säästyy suuremmalta etsimiseltä :)



Onneksi kotoolta löytyi reippaita pikku apulaisia moneen juttuun, niin saatiin ihan odotella sitä Joulua tulevaksi. Lahjojen etsintää ei mennyt juurikaan aikaa, kun jokaiselle tuntui löytyvän se oma juttu ihan helposti. Olin luvannut molemmille tytöille 2 lahjaa toivelistalta, mutta se sitten lähti vähän lapasesta. Ensi vuonna sitten tiukempi ote ;)  Joulupukki-juttuun nuo alkavat olla jo turhan vanhoja :D Mutta äiti on super hyvä tontun apulainen!

Salitonttu ;)


Innoissani koristelin paketit kauniiksi kuusen alle odottelemaan, eikä tytöistä ainakaan ulospäin näkynyt sen suurempaa rauhattomuutta niiden näkyvillä olo. Musta kuoriutui siis ihan Jouluihminen, kaikki mitä tein oli hyvässä vireessä tehtyä, eikä tonttulakki kiristänyt ;)

Murulle <3 



Päiviä laskettiin kukin omista kalentereistaan... Itselläni tietenkin hempeä Barbie-kalenteri, jota kuuliaisesti tuhosin päivä kerrallaan. Ensi vuonna pitää tehdä jokin muu juttu, koska nuo kalentereiden suklaat on niin kamalan makuisia, että ovat täysin turhia.
Oliskos teillä jotain hyvää ideaa?

Ohi on! 
 Kun Aatto vihdoin tuli, niin seurasimme Joulurauha julistamisen ja rauhotuimme vain olemaan, nauttimaan toistemme seurasta, sekä odottelemaan hetkeä, kun päästäsiin syömään :D



Helppous oli teema, joten meidän Joulupöydästä löytyi paljon "äitien tekemää ruokaa" . Tytöt kun ei syö sianlihaa niin heille oli tarjolla kalkkunan lisäksi vielä lasagnea, typyjen lempparia :)





Joulu on nyt kuitenkin onneksi takana päin ja aika miettiä tulevaa.
Pyhät toivat odotetusti iloisia hetkiä rakkaiden parissa ja mooonta tuhatta kcal sulateltavaksi ensi vuodelle. Tapaninpäiväksi olin tilannut itselleni ähkyn ja kuin kellon tarkasti se sieltä tulikin, vaikka kävinkin joka päivä salilla helpottamassa oloani. Oli  mahtava tuntea, että josko jo saisi palata terveelliseen ruokavalioon :D



Kinkun sulattelut alkoikin sitten siitä! Nyt on kk eteenpäin lähes tulkoon pelkkää aerobista tai kevyttä salia, eli jos ihmettelet instagram kuvista puuttuvia salitreenikuvia niin se johtuu nyt tästä alkupotkusta kilojen karistamiseen.

"Vähän aikaa mun paras kaveri salilla"

Salilla yritän juosta juoksumatolla intervalli tyyppisesti, mutta pitää myöntää, etten ole juossut sitten kesän, joten on taas opeteltava kestävyyttä näin alkuun. Ulkoilma treeniä tulee noista aamuaerobisista. Tänään reippailin tuolla pakkasessa itselleni punaposket 10km lenkilla, todella hyvässä seurassa ja se teki kyllä niin kropalle kuin mielellekin uskomattoman hyvää! Tärkeä juttu on vaan, että löytää oikean vaatetuksen, sillä ainakin täällä Helsingissä meren lähellä on ihan hirveän kylmä tuuli... jäätävä!


 No niin... Nyt se juttu ;)
Olen tehnyt alustavan sopimuksen tulevan valmentajani kanssa ja ensi huhtikuussa aloitamme ihka oikeasti matkani kohti 2016 kisoja!!!! Wuhuuu!! Oon niin happy, etten oikein osaa olla nyt hiljaa :D
Pidän kuitenkin vielä salassa valmentajan nimen, kunnes kaikki on täysin selvää ja olemme päässeet aloittamaan homman suunnittelun ;)

Aamulla nappasin kuntokuvan josta siis nyt huhtikuuhun mennessä pudotan itsenäisesti 10 kg
Pikkujoulu -ja Joulukilot saa kyytiä + ne loppukesänä hankitut hauskanpitokilot saavat myös luvan lähteä alta. Vatsaanhan ne on enimmäkseen kertynyt, mutta en huoli yhtään. Kohta ne on poissa.



 Blogi tulee siis jatkumaan ensi vuonnakin ja myös Instagram (@superdieettiayse) on ahkerassa käytössä pikapäivityksille :)

Nyt kuitenkin toivottelen kaikille Hyvää ja tuloksekasta vuotta 2015 ja vetäydyn <3  kanssa viettämään laatuaikaa :) Pus pus ja lovee teillekin! (ja hirrrveesti hymiöitä perään)

- Ayse








5 kommenttia:

  1. Voi vitsi tää sun blogis on tosi motivoiva! Kuin myös oli se sun tarina superdieetin aikana:) Ilmoittaudun kyllä ehdottomasti lukijaksi! Kiva seurata tätä sun jatkoasi tuon elämäntapamuutoksen jälkeen. Ja hurjasti tsemppiä jatkoon!:)

    http://ftnssjulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tuli itselle hymy huuleen tuosta kisajutusta! Tsemppiä :) !

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Nyt kovasti tsemppiä tulevaan :-)

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi! Alkoi ihan sun puolesta vatsanpohjassa perhoset lentelemään! Melko hurjalta kuulostaa tuo -10kg huhtikuuhun mennessä, mutta mieluusti imen kyllä sinulta kaiken motivaation ja tiedonjyvät omaan hyötykäyttööni! ;) Toivottavasti jatkossa vähän availet suunnitelmaasi, miten nuo kymmenen kiloa meinaa saada kyytiä. :)

    Omista uuden vuoden "lupauksista" voi lukea täältä:
    http://pudotus.blogspot.fi/2014/12/unohda-lupaukset-aseta-tavoitteet.html

    VastaaPoista
  5. Vautsi vau, ihan mahtavaa!! :) Ootko menossa kisoihin keväällä vai syksyllä 2016? :) T. syksyn 2016 kisakoneeseen hypännyt :D

    VastaaPoista