keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Focus!!!



Keskiviikko, aivan tavallinen sellainen. Salitreeniä ja töitä...
Siinä mielessä kuitenkin erilainen, että mieli on tehnyt työtä enemmän kuin vähään aikaan.
Pitäisi taas jotenkin palata entiseen ja keskittyä itseeni ja niihin tavoitteisiin, joita loin pitkän ajan tähtäimellä.
Joskus se pään sisäinen työskentely onkin tärkeämpää kuin fyysinen harjoittelu. Tajusin nimittäin tänään, että olen unohtanut hetkeksi tavoitteideni tärkeyden. Syönyt huonommin ja voinut huonommin. Tänään on ollut oikein maximus surkeuspäivä ja yritän hakea nyt kaikki aiemmat hyväksi havaitut piristystekniikat käyttööni.

 
Vähän on typyn mieli maassa...


Luulin tämän hölläyksen tekevän mielelle hyvää, mutta tänään jotenkin alkoi keittää yli tilanteeni ja järki päässäni huusi; " Focus! Nyt keskity itseesi nainen!" Minä, lapset, työ ja treeni... sitten vasta kaikki muu"-ajattelu sopii paremmin kuvioon, en osaakkaan vielä hallita tätä kaikkea... Haluankin ehkä liikaa kaikkea ja se saa itseni kiukkuiseksi ja surulliseksi. Eihän mun pitäisi näin heikko olla!? Vaihtoehtoja ei taida olla kuin jalat takaisin tukevasti maahan, leuka taas pystyyn ja keskittyä olennaiseen. Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty. Ruokapuoli on nyt todella hakusessa ja herkkuja tekis hirmuisesti mieli joka päivä. Mietin jopa josko tuo makeanhimo voisi olla syy tähän pääkopan "rapistumiseen", kroppaanhan se ainakin toimii niin.


Maanantaina menin aamulenkin jälkeen salille jossa otin (taas) itsestäni kuvan... Huomasin miten kuntoni on heikentynyt keskivartalosta ja miten epätyytyväinen olin pakaroideni muotoon ja kokoon. Keskivartalon olin kyllä jo aiemmin huomioinut heikentyneen, joten siinä ei mitään uutta.
Tein sitten kunnon pakarapainotteisen treenin, sillä seurauksella etten kyennyt nukkua seuraavana yönä kunnolla kun koko perää särki ja poltti (hahhaah, kuulostaa jälkeenpäin hassulta).


Romanialainen maastaveto 25kg käsipainoilla


Tiistaina oli pakko mennä heti aamusta lämmittelemään lihaksia salille ja päätin juosta matolla vähän, sekä tehdä muutaman kyykyn... No joo, meni vähän yli ja taas tuli ihan kunnon treeni tehtyä. (Oppiiko sitä ikinä sitä "kultaista keskitietä"?)

30 min. infrapunasaunassa ja venyttelyä
Töissä jumituin täysin paikoilleni ja pitkän päivän päätteeksi puoli kahdeksan aikaan illalla ainoa ajatus oli, että nyt saunaan! Pakko saada lihakset lämpöön ja venytellä, jotta seuraavana päivänä pystyy edes nousemaan sängystä ylös.

 
Rullaten...





Venytellen...







Venyttely ja lämpö auttoi ja tänään pakaralihakset kestikin hyvin salilla matolla juoksemisen ja kuntopyöräilyn. Lämmönoton jälkeen vielä hauis-ojentajatreeni ja tämän päivän treeni oli taputeltu :)
Fiilikset kuitenkin hyppii ylös ja alas ja niille pitäisi tehdä jotain. Treenimotivaatiossa ei ole mitään vikaa, mutta jotenkin  kun ruokapuoli nyt tulisi kuntoon...



Eilen illalla oli pakko vähän poseerata kun reisi näytti niin jättimäiseltä noissa trikoissa...  aistiharhaa (hahahah) sanon  minä!

Näihin sekaviin tunnelmiin päättelen taas tämän päivän ja toivon, että tämä kaikki haihattelu johtuu vain väärästä ruoasta... Eix vaan?

- Ayse

4 kommenttia:

  1. Huh, sun reittäsi. Just kun laitoin Kaisa-valkulle viestiä, että etureiskat saaneet lihasta, katson sun kuvaasi ja tajuan valehdelleeni. Ei mulla ole lihaksista tietoakaan kun noita katselee. :D

    Mulla focus kiinteytymisessä, ei painon pudotuksessa. Kauhistuttaa ajatuskin, että olisin dieetillä ja yrittäisin samalla tehdä kovaa treeniä. Ei sovi mulle ;-)

    Saunasi kuulosti hyvältä, kelpais mullekkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Aikku!
      Ei kun tuo reisi ei todellakaan näytä normaalisti tuolta! Tuo housun printti suurentaa sitä ja on aikalailla aistiharha.
      Mitä tulee sun viestiin Kaisalle... varmasti on kehitystä tullut, ei kannata varrata meidän vartaloita, kun sinä haet kiinteytystä ja minä massaa :D
      Tällä hetkellä painotan kohdallani haen sanaa. Painoa en juuri pudota, mitä nyt tämän hetkisestä voisi pari kiloa pudottaa koska repsahdukset on sen tuonut varmaankin kaikki tuohon vatsalle :O Öh!
      Tuo infrapunasauna on kyllä hyvä keksintö! Puolituntia 40-50 asteisessa inf.p.saunassa tuntuu palauttavan ihan hyvin, muista hyödyistä ei ole omaa kokemusta.... hiki siellä ainakin tulee :) Suosittelen kokeilemaan jos et vielä ole niin tehnyt.
      Eiköhän taas huomenna ole parempi päivä :) Hope so!

      - Ayse

      Poista
  2. Kyllä sä focusessa pysyt! Oot niin päättäväinen nainen!
    Ja noi sun etureiskat ei todellakaa oo mikään harha!!! VAU!

    VastaaPoista
  3. Itellä on just nyt pakko myöntää, niin sama homma. Hieman tarkempi vois olla ton ruoan kanssa, mut treeni kulkee! Oot upee ja sun matkaa on hieno seurata! :)

    VastaaPoista