Tunnistin itseni jollakin tavalla lähes kaikesta ja mietin mikä siinä niin ärsyttää? Eihän niitä ole pakko katsoa.
Toisen menestys, rakkaus, huoli tai onnistuminen tuntuu saavan joidenkin niskakarvat kirjaimellisesti pystyyn, vaikka kuitenkin todennäköisesti henkilö on hänelle tuttu, ystävä, rakas tai perheenjäsen. Ihminen, jonka on hyväksynyt tai pyytänyt fb-kaverikseen tai muuten alkanut seuraamaan. Olet siis ollut kiinnostunut jollakin tasolla hänestä.
Itse en ole törmännyt henkilökohtaisesti suoraan kritiikkiin postauksiini, enkä ole niitä kyllä mistään kaivellutkaan, mutta varmasti niitäkin löytyy :D
 |
| Näitä inhotaan; Kuvia salilta... |
Asia on pinnalla itselläni henkilökohtaisesti, kun eräs minulle tärkeä asia muuttui hetkessä toisenlaiseksi kuin olin odottanut ja se sai ärsytystasoni nousemaan... Turhaan tietenki, koska asialle en voi itse mitään muuta kuin pyöritellä mielessäni kysymyksiä; Miksi itse reagoin tilanteeseen niin kuin reagoin? Mikä siinä asiassa suututtaa?
 |
| tunteenpurkauksia... |
Illan käytettyäni itsetutkiskeluun, tajusin, että kyseessä on oma ehtoni, joka ei täsmää nyt toisaalla.
Koenko tulleeni "torjutuksi" ja "syytetyksi" jostain mitä olen/olin? Pienen lisätutkiskelun seurauksena joudun ymmärtämään, etteivät kaikki ajattele kanssani samoin ja heillä on toki oikeus omiin mielipiteisiinsä... Vaikkakin ne eroaisivat omistani :D (Kuppi rauhoittavaa teetä ja pikainen happihyppely ulkona saa tutkiskelussa ihmeitä aikaan.)
 | |
| Kuvia rakkaimmistani... jopa lapsista |
Se mitä itse jaan tai joku toinen jakaa elämästään (tai ei jaa), on täysin henkilön oma asia, kuten myöskin se kuinka julkista siitä tekee. Se saattaa ärsyttää minua tai saatan pahoittaa siitä mieleni jollain tasolla, mutta onko siihen oikeutta niin kauan kun se ei loukkaa oikeuksia henkilökohtaisesti minua tai muita kohtaan? Ikuisuus kysymys esimerkiksi lasten kuvien julkaisu, johon meillä kaikilla on varmasti mielipide, mutta vanhempina teemme parhaaksi katsomamme tavoin ja sekin on perheen oma päätös.
 |
| Salainen? Näkymätön? |
Ehkäpä kyseessä tunnekuohuuni onkin lukemani artikkelin yhteenveto siitä, miten ihmiset pelkäävät olevansa nykyään näkymättömiä ja tuntevat tarvetta todistella olevansa olemassa ja jotain tärkeää.
Mitä jos minäkin olisin näkymätön?
Tarkoittaisiko se, että olisin merkityksetön? Ei, mutta en halua hyväksyä jotain sellaista tunnetta, joka ei tee minua onnelliseksi. Haluan olla näkyvä, vaikkakin omilla ehdoillani.
Haluan jakaa mietteitäni puoli yhdentoista aikaa illalla :D ja kertoa että juuri sinä olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa ja juuri sinun juttusi ja kuvasi ovat yhtä tärkeitä kuin minun, vaikka ne eroaisivatkin aiheissa. <3
Itse jaan elämääni täällä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa, mutta vain sen verran kun itse haluan. Onko joku tietty raja? Ehdottomasti.
Onko minulla tarve tehdä asioita julkisesti? Kyllä, siitä saan voimaa jatkaa arjessa ja projekteissani eteenpäin. On ihana jakaa hetkiäni onnistumisen tunteesta urheilussa, perheessä tai siitä miten kiva on käpertyä murun kainaloon viikonloppuna tai miten pahoitan mieleni joka käänteessä ja muutun hetkessä kiukkikseksi (sanahirviö). Tämä on kaikki elämääni ja olen ylpeä ja onnellinen siitä. Teillä kaikilla on omat intressinnne lukea juttuja ja se on ihan okei ;) Annetaan kaikkien kukkien kukkia
 |
| Kuvia tunteistani... |
Loppupohdintaa...
Ennen kirjoitettiin käsin siihen salaiseen päiväkirjaan, jota varjeltiin pienin lukoin :D Vaikka sen sisältö ei välttämättä sisältänyt suuria salaisuuksia elämästä, ne piti jakaa jollekin... Vaikka sitten itselleen myöhemmin luettaviksi tai kirjeiksi parhaille ystäville. Tänään, tällä vuosituhannella se sama ajatusten juoksu on puettu blogeihin ja kuviin. Kenenkään ei niitä ole pakko lukea tai katsella ja siksi päädyinkin pohtimaan lähemmin tätä aihetta, että miksi ne sitten puhuttavat ja ärsyttävät niin kovin?!
Sana on vapaa ;)
 |
| Hölömö kiukkis pöhkö :P |
ps. Instagramista voi kurkkia reaaliaikaset kuulumiset ;) @superdieettiayse
- Ayse Altug
